Haaste (prologi)

Ayle veti skeittilaudallaan kickflippejä peräkkäin portaita ylöspäin. Hän niin kuin potkaisi jalallaan laudan tekemään pyörähdyksiä, jolloin skeittaaja laskeutui sen päälle. Jayle tuli perässä tehden varial kickflippejä ja Soler taas spurttasi portaat ylös ja alas.

"Kuues kierros jo menossa!" Soler läähätti mennen taas seuraavalle kierrokselle. Kaveriporukan sporttisin harrasti yleisurheilua, ja Soler on todella ketterä. Nuorella vain oli jotain matemaattisia ongelmia - Soler veti oikeasti jo kolmattatoista kierrosta - mutta muuten toverit kutsuivat häntä koulussa hikeksi, ja yleisurheilussa Usain Boltiksi.

"Viel vähän matkaa Jayle!" Ayle huusi takana olevalle ystävälleen, ja laski, että noin kymmenen porrasta olisi vielä jäljellä kickflipattavaksi. Jayle kiristi takana vauhtiaan, jolloin Aylenkin piti rytmittää itseään nopeammaksi. Nimittäin heidän kahden piti kickflipata itsensä portaikon huipulle niin nopeasti kuin pääsisivät, ja Soler yritti tehdä mahdollisimman monta spurttikierrosta. "Voi p****, vedin flipat..."

"Kolme, kaksi, yksi... Perillä!" Ayle oli päässyt ylös asti, ja kohta Jaylekin jo huusi: "Mäkin oon!"

Soler lysähti maahan puhti loppuneena ja hengästyneenä. "Kaks tuli..." Ayle kuitenkin korjasi että se oikeasti oli yhdeksäntoista, ja veti yläfemmat Jaylen kanssa. Ayle haki uupuneelle Solerille vettä ja sitten meni huoltamaan skeittilautaansa, joka oli saanut pari pientä kolhua portailla. Jayle liittyi seuraan huoltamaan omaa lautaansa, jonka yksi rengas oli puoliksi irronnut.

"Kuules, Ayle... Mä... Ääh. Mulla olis sulle haaste. Jos onnistut... Elämään jossain random paikassa tästä 100 kilometriä pohjoiseen... Niin siellä... Mm... Vuoden... Sä saat Suuren palkinnon. Se on yllätys", Jayle kertoi epävarmasti hymyillen ja hieroi hermostuneena niskaansa. "Että... Mites sanot?"

Ayle tuijotti Jaylea kummastuneena, ja Jayle hermostui entistä enemmän. Ayle kuitenkin alkoi hymyillä leveästi, ja hän taputti ystäväänsä selkään.
"Mähän hyvinki hyväksyn haastee! Rakastan haasteita!" Ayle ulvaisi ja tömisteli jalkojaan innoissaan. "JEE MÄ PÄÄSEN TÄÄLTÄ PUSIKOSTA POIS!"

"Mut tulee ikävä..." Ayle älysi surullisena ja silitti skeittilautansa selkää hajamielisenä. "Mut, voimme aina soitella! Ciao!"
Ja Ayle meni kotiinsa kävellen, skeittilauta kainalossaan, hakemaan autoaan, jotta matka saisi alkaa.

"Öömh... Jayle? Mikäs se Suuri palkinto on?" Soler kysyi ihmetellen epävarmana. "Tuskin ny annat mitää rahaa?"

Jayle nosti leukaansa ylös, katsoi kauas taivaan pilvien halki - haave, joka halusi avautua, mutta kuitenkin vielä hautua, ja se vielä istui hänen sisällään.
"Haluun antaa hänelle suure, merkittävän tiedon. Mut en pysty antaa sitä viel. Iha kui muna, joka kuoriutuu vast, ku oikee hetki koittaa."

"Ai niinku..."

"SOLER OLE NYT HILJAA JOS HIISKAHDATKAAN SIITÄ NIIN SAAT KATUA KOKO LOPPUELÄMÄSI SIITÄ!!!"